NATURAPACKAGING®

Muovia pakkauksissa, kodinkoneissa, kosmetiikassa ja huonekaluissa. Muovia on kaikkialla ja kuten, tiedämme, se aiheuttaa yhä enenevissä määrin merkittäviä ympäristöongelmia.

Lähes 30 vuoden ajan olemme haaveilleet muovittomasta maailmasta. Katsaus menneisyyteen osoittaa, että se on täysin mahdollista. Ennen 50- ja 60-lukua muovia ei juurikaan käytetty eikä sen olemassaololla ollut samanlaista merkitystä. Silloin tärkeimpiä komponentteja olivat uudelleenkäytettävät pakkaukset tai luonnosta saatavat materiaalit. Nykyään muovia tuotetaan vuosittain yli 500 miljoonaa tonnia – eikä loppua näy.

Siksi me sanomme: Takaisin alkulähteelle. Takaisin luonnonmateriaaleihin!

Ympäristön ja ekologisen tasapainon suojelu ovat lähellä sydäntämme. Erityisesti pakkausalalla näemme paljon mahdollisuuksia uusiutuvien luonnonvarojen käytössä. Muun muassa näistä syistä olemme kehittäneet NATURAPACKAGING®-suojapussit asiakkaillemme, jotka näkevät itsensä osana ympäristöä ja haluavat toimia myös sen mukaisesti. NATURAPACKAGING®-ratkaisut määrittelevät ympäristöajattelun uudelleen.


Valmistuksessa käytetään vain uusiutuvia ja ympäristölle ystävällisiä raaka-aineita. Suojapusseissa käytetty biohajoavakalvo valmistetaan ilmastoneutraalisti huippumodernissa tuotantolaitoksessamme Saksassa.


Uusiutuvat raaka-aineet ovat luonnosta saatavia kasvikunnan tuotteita. Hyödynnämme tuotteissamme mm. maissin ja perunan tärkkelystä sekä kasviperäisiä öljyjä, jotka ei sovellu elintarvikekäyttöön. Emme kilpaile elintarviketeollisuuden kanssa emmekä kuluta ravinnoksi soveltuvia raaka-aineita.


Kestävät ja kompostoituvat NATURAPACKAGING®-suojapussit pitävät hedelmien- ja vihannesten toimituslaatikot puhtaina ja siisteinä. Muista markkinoilla olevista tuotteista meidät erottaa pusseillemme myönnetyt sertifioinnit: DIN EN 13432 ja OK compost HOME TÜV Austria. Sertifikaatit takaavat sen, että biohajoaminen ja kompostoituminen on todennettu tieteellisesti. Innovatiivinen biokalvomme on valmistettu luonnon raaka-aineista, jotka palautuvat hellävaraisesti takaisin luontoon käytön jälkeen. Raaka-aineiden kierto sulkeutuu 100-prosenttisesti eivätkä ne jätä jälkeensä haitallista mikromuovia ja kuormita maapalloa kuten perinteiset muovipussit.


Elintarviketeollisuuden ja maatalouden parissa toimivat asiakkaamme arvostavat NATURAPACKAGING®-tuotteiden erityislaatuista ominaisuutta, joka edesauttaa tuotteiden säilymistä pidempään tuoreina. Elintarvikesertifioitu kalvomateriaalimme on turvallinen ja soveltuu suoraan kosketukseen vihannesten ja hedelmien kanssa, mutta toimii myös rasvaisten elintarvikkeiden kuten lihan tai kalan kanssa. NATURAPACKAGING®-tuotteiden kalvon innovatiivinen rakenne estää kosteuden muodostumisen. Elintarvikkeet säilyvät tuoreina huomattavasti pidempään, kun pakkaukseen tai laatikkoon ei kondensoidu vettä.

Kalvosta valmistetut pussit voidaan sulkea, jolloin tuotteet on helppo nostaa laatikosta ja toimittaa nopeasti eteenpäin. NATURAPACKAGING®-suojapussit suojaavat elintarviketoimituksen sisältöä sekä kuljetuslaatikkoa. Suojapussien käyttö vähentää tuotehävikkiä sekä säästää laatikoiden puhdistamiseen tarvittavaa vettä ja siivousaikaa.


NATURAPACKAGING®-suojapussit kestävät useita käyttökertoja eivätkä ole jätteeksi päätyvää kertakäyttötavaraa. Pussit voidaan kompostoida tai kierrättää biojätteenä eikä niistä jää luontoon haitallista mikromuovia. Muovihiukkasia on löydetty monissa elävissä organismeissa läpi ravintoketjun ja sitä kulkeutuu jo nyt elintarvikkeiden kautta aina meihin ihmisiin asti.


Yksi asia on varma: maapalloa kuormittava muovitulva on pysäytettävä! Ole mukana muutoksessa ja auta meitä tavoitteessamme luopumaan kokonaan perinteisistä muovipakkauksista. Pienillä teoilla on suuri merkitys eikä täydellisyyteen voi tähdätä kerralla. Myös muovia tarvitaan, mutta aina kun se on mahdollista korvata ekologisella vaihtoehdolla, siitä luopuminen kannattaa. Vaihtamalla perinteiset öljypohjaiset muovipussit ympäristöystävällisiin ja biohajoaviin NATURABIOMAT®-pakkauksiin, olet ottanut askeleen kohti vastuullisempaa ja kestävämpää maailmaa.

NATURAPACKAGING®-suojapussienedut:

  • Valmistettuuusiutuvista raaka-aineista
  • Eijätä ympäristöön mikromuovia
  • Moniakäyttömahdollisuuksia
  • Soveltuusuoraan kosketukseen elintarvikkeiden kanssa
  • GMO-vapaa
  • Biohajoavasekä DIN EN 13432 -standardin mukaisesti kompostoituva
  • Sopii yleisimpiin kartonkisiin tai muovisiin,esimerkiksi vihanneksille käytettyihin laatikoihin

lisää aiheesta